Vuoden 2015 lukion otettiin käyttöön uusi opetussuunnitelma, joka painottaa opiskelijoiden osallisuutta lukion arjessa. Meillä täällä Ylivieskan lukiossa se sai sekä opettajat että opiskelijat pohtimaan, millainen olisi hyvä lukio. Toiveena oli lisätä yhteistä toimintaa sekä vuorovaikutusta opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan välillä. Ratkaisuksi keksittiin tiimitoiminta.
Ylivieskan lukiossa jokainen ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelija kuuluu yhteen noin 15 tiimistä, joissa jokaisessa on maksimissaan 15 jäsentä sekä 1-2 ohjaavaa opettajaa. Abiturienteilla on omat tiiminsä, jotka suunnittelevat abivuoden ohjelmaa. Opiskelija valitsee tiiminsä kiinnostuksensa mukaan lukuvuoden alussa ja jokainen tiimi valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, sihteerin sekä tiedottajan. Lisäksi jokaisesta tiimistä valitaan opiskelijakunnan hallituksen jäsen, jonka kautta tieto kulkee hallituksen ja tiimin välillä. Hallituksesta tieto kulkee myös opettajille.
Tiimien kautta opiskelijat pystyvät vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin koulun arjessa: businesstiimi hoitaa välipalakioskia, sometiimi päivittää lukion sometilejä, ekotiimi huolehtii pullojen kierrätyksestä, AV-tiimi järjestää tapahtumien äänentoistot sekä valot ja kakkutiimi leipoo herkkuja myytäväksi.
Tiimit ovat tiiviisti mukana esimerkiksi vanhempainilloissa sekä vanhojenpäivässä ja järjestävät myös omia tapahtumiaan yhteistyössä toistensa kanssa aina hyväntekeväisyyskirpputorista Halloween-päivään. Myös Suomi100-juhlavuosi näkyi tiimitoiminnassa erilaisten tempausten muodossa, kun jokainen tiimi järjesti oman tapahtumansa.
Tiimit kokoontuvat tarpeen mukaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin tiimitoiminnalle varatuilla 30 minuutin välitunneilla, joita kutsutaan lukiotunneiksi. Tiimitoimintaa arvioidaan ja kehitetään kolme kertaa vuodessa järjestettävissä tiimiseminaareissa, joissa tiimit kisailevat, antavat palautetta tiimitoiminnasta ja kehittävät omaa työskentelyään. Tiimitoiminnasta saa kahden lukuvuoden aikana yhden kurssin ja toisen lukuvuoden alussa tiimiä voi halutessaan vaihtaa.
Tiimitoiminta on tuonut opiskelijan pulpetin takaa osallistujaksi ja vaikuttajaksi.
Parhaimmillaan tiimitoiminnan avulla voidaan järjestää aivan huikeita, opiskelijoiden näköisiä tapahtumia ja tempauksia, jotka todella nostavat koulun yhteishenkeä. Vastoinkäymisistäkin päästään aina yhdessä eteenpäin ja lopulta saadaan yhdessä aikaan jotain erityistä.
https://kurssi.tv/permalink/v125a9e69f2f93lv006g/
Uutta lukiota rakentamassaLukioiden kehittämisverkoston julkaisu #14.4.2018