Robolukiosta kohti tulevaisuuden työelämää
Ohjelmointia ja robotiikkaa Vantaan lukioissa
Nykypäivän nuoret työskentelevät aikuisina tehtävissä, joita ei ole vielä olemassakaan. Miten koulu voi opettaa ymmärtämään ja muuttamaan maailmaa, jota emme osaa edes kuvitella? Tulevaisuuden työpaikat syntyvät uusien teknologioiden ympärille. Jo tällä hetkellä robotit ja keinoäly mullistavat työelämää: ne neuvovat asiakkaita sijoitusyhtiöissä, kuulustelevat lentokentällä maahantulijoita ja osaavat jopa suunnitella mainoksia ja säveltää. Robotiikka, elektroniikka ja ohjelmointi ovat tulevaisuudessa arkisia perustaitoja, vaikka monille meistä ne ovat vielä vieraita. Vantaalla halutaan antaa nuorille mahdollisimman hyvät eväät elämään ja tutustuttaa opiskelijat tulevaisuuden taitoihin. Kaikissa Vantaan päivälukioissa voi nykyään opiskella robotiikkaa ja ohjelmointia.
Robotiikkakurssit Vantaan lukioihin toi Robolukio-hanke (2015-2017). Robolukio oli Vantaan päivälukioiden yhteinen kehittämishanke, jonka aikana lukioissa kehitettiin ja testattiin ideoita ohjelmoinnin ja robotiikan sisällyttämiseksi osaksi lukio-opintoja. Vantaan hanke oli osa Opetushallituksen Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen lukiokoulutuksessa -hanketta. Hankkeen aikana järjestetyillä Robolukio-kursseilla harjoiteltiin ohjelmoinnillisen ajattelun, robotiikan ja elektroniikan taitoja. Opiskelijat pääsivät soveltamaan oppimaansa vapaavalintaisissa projektitöissä. Robotiikan ja ohjelmoinnin taitojen lisäksi kursseilla pyrittiin tukemaan opiskelijoiden valmiuksia oman oppimisensa ohjaamiseen, ilmiöiden mallintamiseen, innovatiiviseen suunnitteluun ja yhteisölliseen tuottamiseen. Robolukio-kurssien tunnelma vaihteli syvästä keskittymisestä onnistumisen riemuun ja opiskelijoiden innostus robotteihin ja ohjelmointiin on yltynyt hankkeen myötä.
Robotiikan ja ohjelmoinnin kurssi on vakiinnutettu Vantaan jokaiseen päivälukioon. Suurimmassa osassa lukioita kurssi toteutetaan opetussuunnitelman mukaisena TO2 ”Tutkiva työskentely teknologialla” -kurssina. Kursseilla tutustutaan erilaisten meitä ympäröivien elektroniikkalaitteiden toimintaan. Ohjelmointia ja elektroniikkarakentelua hyödynnetään luovasti käytännön harjoituksissa ja projektitöissä. Kursseilla on käytössä Arduino-alusta, jonka avulla voidaan ohjelmoida ja rakentaa erilaisia virtapiirejä ja ohjelmoitavia robotteja. Tarkoituksena on hyödyntää Robolukio-kursseista saatuja kokemuksia ja levittää ohjelmoinnin ja robotiikan sisältöjä myös osaksi lukion pakollisia kursseja. Robotiikan opiskelu tuo paitsi teknistä osaamista myös ymmärrystä ja valmiuksia toimia keinoälyn ja automatisaation myötä muuttuvassa yhteiskunnassa ja työelämässä.
Hankkeessa kehitettyihin ideoihin, oppimateriaaleihin ja Robolukio-kurssien sisältöihin voi tutustua Robolukion nettisivuilla robolukio.blogspot.fi.
Robotiikka lukiossa – katso millaisia robotteja lukiolaiset tekevät -video:
Satu Heinonen, Vantaan kaupunki
Uutta lukiota rakentamassaLukioiden kehittämisverkoston julkaisu #14.4.2018