OPPA-hanke arviointikulttuurin muutoksen äärellä
Sitä saat, mitä arvioit. Ahmimalla tankattua kertakäyttötietoa? Jäsenneltyjä ja soveltamiskykyisiä ajatusmalleja? Metataitoja?
Yleissivistävän koulutuksen arviointikulttuuri on ison ja ilahduttavan muutoksen äärellä. Lukion uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan vahvasti monipuolista arviointia sekä opiskelijan itsearviointitaitojen tukemista. Arvioinnilla tulee olla osaamisen todentamisen lisäksi vaikutuksia opiskelun suuntaamiseen ja oppimaan kannustamiseen. Oman osaamisen tunnistaminen ja analysointi, laajemmin metataitojen kehittäminen, on yksi keskeinen kehityshaaste tämän päivän koulutukselle.
”Opiskelijan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään opiskelijan edellytyksiä itsearviointiin.” – LOPS 2015
Lukion arviointikulttuurin uudistamisen äärellä on vuoden ajan työskennellyt myös neljän kunnan (Kuopio, Lahti, Hämeenlinna ja Jyväskylä) yhteistyönä toteuttama OPPA-hanke (Uudet oppimisen arviointitavat ja oppimispolut lukiosta yliopistoon). Tässä artikkelissa muutamat kehittäjäopettajat pohtivat oppiaineidensa näkökulmasta kysymystä, kuinka vahvistaa oppimisen omistajuuden kokemusta.
OPPA-hankkeen tavoitteet
OPPA-hankkeen tavoitteena on kehittää lukion arviointikulttuuria ja konkreettisia arviointityökaluja sekä vahvistaa oppimisen omistajuutta yksilöllisiä oppimispolkuja kehittämällä.
Olemme lähteneet vastaamaan tavoitteisiin monitieteisellä kehittäjäopettajatiimillä ja pyrkineet luomaan oppijalähtöisen arvioinnin työkaluja monessa eri oppimisympäristössä. Painopiste on ollut jatkuvan arvioinnin ja itsearvioinnin työkaluissa.
Jatkuva itsearviointi
Yksi keskeisistä arvioinnin kehitystrendeistä on lisätä opiskelijan itsearvioinnin osuutta ja toteuttaa sitä pitkäjänteisesti opiskeluprosessin aikana. OPPA-hankkeen kehittäjäopettajat ovat työstäneet jatkuvan itsearvioinnin toteuttamiseen sähköisiä työkaluja Luokan OneNote-muistikirjan, Excelin, Google Sheetsin ja Pedanetin työvälinein. Työvälineitä ja kurssikohtaisia toteutuksia esitellään hankkeen nettisivuilla sitä mukaan, kun niitä saadaan julkaisukuntoon. Mukana on laaja kirjo eri oppiaineita.
Wilman formatiivinen arviointi
Mielenkiintoinen uusi tulokulma arviointiin on myös Wilman formatiivisen arvioinnin työkalu. Tämän työkalun mahdollisuuksia ja toimivuutta pyrimme myös testaamaan. Tässä vaiheessa käyttökokemukset ovat vasta alkuvaiheessa, mutta havaintoja sen käytöstä raportoimme kevään kuluessa.
Eduhakkerit ovat kirjoittaneet arviointikulttuurin päivittämisestä artikkelin, jossa on nostettu esille tärkeitä huomioita arviointikulttuurin ja opiskelumotivaation välisistä yhteyksistä.
Ainekohtaiset välähdykset
Seuraavassa muutamat OPPA-kehittäjäopettajat pohtivat arvioinnin kehittämistä omilla kursseillaan erityisesti oppimisen omistajuuden näkökulmasta.
Opiskelija kohti kuvataiteen oppimisen keskiötä (Tuula Railo)
OPPA-työskentelyni taustalla on koko joukko kysymyksiä, joita olen oman oppiaineen kohdalla miettinyt jo pitempään. Tässä kaksi tällä hetkellä työstämisen alla olevaa kysymystä: miten opettajana mahdollistan, että opiskelija tunnistaa omat lähtökohtansa, löytää oman polkunsa ja saa mahdollisuuden vaikuttaa siihen? Miten selvillä opiskelija on siitä mitä oppiminen, tieto ja taito kuvataiteessa ovat?
Otin syksyn kehittämistavoitteeksi kaikille lukiolaisille yhteisen KU1- eli Kuvat ja kulttuurit-kurssin rakentamisen nämä ja muutama muu kysymys taustalla, pyrkimyksenä löytää alustavia vastauksia ja ratkaisuja niihin. Koska kyse on prosessista, joka on vasta kehityskaarensa alkulaukassa, pidätän itselläni oikeuden erehtyä ja epäonnistua sekä olla korjaamatta sitä mikä ei mielestäni ole rikki eli säilyttää aiemmin hyväksi kokemiani käytänteitä. Tämän hetkinen tuntuma on, että valitsemani polku näyttää ihan lupaavalta. Kuvaan tässä muutaman esimerkin avulla, miten pyrin tukemaan opiskelijan matkaa kohti opiskelunsa omistajuutta.
Opiskelijoiden lähtökohdat KU1-kurssille tullessa ovat usein hyvin heterogeeniset. Edelliset taiteen ja visuaalisen kulttuurin tarkasteluun, tuottamiseen, tulkitsemiseen ja arvottamiseen liittyvät kokemukset voivat olla seitsemänneltä luokalta tai sitten niitä on harjoitettu ja syvennetty koko yläasteajan. Osa opiskelijoista on lisäksi opiskellut vuosia taiteen perusopetuksen puolella ja ehtinyt aloittaa erikoistumisen johonkin taiteen osa-alueeseen. Koska kuvataide on oppiaine, jossa taito ja tieto liittyvät kiinteästi toisiinsa ja kehittyvät vain harjoittamalla, on väistämätöntä, että kokemus ja kokemattomuus näkyvät. Lukiossa kuvataide on kuitenkin yksi yleissivistävä oppiaine muiden joukossa, jolla tulee olla annettavaa jokaiselle opiskelijalle. Kuvataiteen opetussuunnitelman yhtenä tavoitteena on, että kuvia tuottamalla, tutkimalla ja tulkitsemalla opiskelija oppii ymmärtämään itseään, yhteisöjä joissa toimii, yhteiskuntaa laajemmin sekä muita kulttuureja. Jokaisella on oltava mahdollisuus muun muassa tähän tavoitteeseen, omista lähtökohdista ponnistaen.
RENTO JA HYVÄ ILMAPIIRI
Oppimisympäristössä vallitseva ilmapiiri on työskentelyn ja oppisen kannalta ensi arvoisen tärkeää ja se on erityisen tärkeää silloin, kun omat kokemukset, mielikuvitus ja luova ajattelu ovat työskentelyn perustana. Harjoitteiden avulla voidaan turhia jännitteitä ja pelkoja loiventaa tai poistaa. Samalla opettaja saa mahdollisuuden tehdä alustavia havaintoja opiskelijoista. Oma KU1-kurssini alkaa ”aseistariisuntatehtävällä”, jossa ryhmäläiset tutustuvat toisiinsa kollektiivista muotokuvaa piirtämällä ja kuvallisen tiedonhankinnan yhtä keskeistä keinoa eli havainnointia käyttämällä. Kättely on tämän rituaalin liima. Tutun, saati tuntemattoman silmään tai nenään tuijottaminen tai tuijotuksen kohteena oleminen ei ole helpoin tapa tutustua toiseen mutta tehtävän leikinomaisuus ja ”riman laskeminen” herättävät opiskelijoissa huomattavasti enemmän naurua kuin kauhua.
ALKUKYSELY
Jonkin verran päänvaivaa on aiheuttanut, miten kurssin aluksi saisin kätevästi ja riittävästi tietoa opiskelijan pohjatiedoista- ja taidoista sekä asenteesta, josta olisi hyötyä kurssin aikana sekä opettajalle että opiskelijalle itselleen. Olen vuosia käyttänyt sähköistä alkukyselyä, jossa opiskelijalla on ollut mahdollisuus kertoa omista kiinnostuksen kohteistaan sekä kurssiin liittyvistä toiveista, ajatuksista ja mahdollisista huolenaiheista. Päivitetyssä lomakkeessa kyselen myös opiskelijan tarpeista, vahvuuksista, mieltymyksistä ja oppimistyyleistä. Varsinainen tiedollinen ja taidollinen osaaminen tulevat esille kurssin aikana. Tapa, jolla opiskelija alkukyselyyn resonoi antaa opettajalle työvälineitä ohjata, tukea, velvoittaa ja vastuuttaa.
RYHMÄN JAKAMINEN
Yksi tapa selvittää yksilön pohjatietoja- ja taitoja sekä vahvistaa niitä ja antaa yksilöllistä tukea on puolittaa opiskelijaryhmä. Olen itse kokeillut ja todennut sen toimivaksi tavaksi varmistaa esimerkiksi jonkun vaikeamman tekniikan, ilmaisu- tai toimintatavan perusteiden hallinta, jotta sen käyttö ja soveltaminen omassa työskentelyssä on mahdollista. Samaan aikaan toinen puoli ryhmästä työskentelee ohjatusti tai itsenäisesti, yksin tai työryhmissä, koulussa tai kotona opiskelijoiden sen hetkisistä työvaiheista riippuen. Ryhmän puolittamisen perusteet opettaja voi itse miettiä. Kiivastahtisessa kuusijaksojärjestelmässä puolittaminen on myös oiva keino saada enemmän tietoa opiskelijasta sekä ryhmästä. Pienestä ryhmästä on lisäksi helpompi poimia opiskelijoita tutoroimaan toinen toisiaan.
SYÖTTEET TUNNIN LOPUKSI
Kuvallinen työskentely, jossa sekä kysymykset että ratkaisut löytyvät pitkälti yksilön tai työryhmän oman ajattelun, harkinnan, yrityksen ja erehdyksen tuloksena vaatii prosessointia. Vaihtoehtojen ja ideoitten punnitseminen, testaaminen ja riskin ottaminen ovat osalle opiskelijoista luontevia oppimisen tapoja mutta itse koen, että ne ovat oleellisen tärkeitä työskentelyn vaiheita kaikille. Oma tapani on heitellä ”palloa” opiskelijalle työskentelyn eri vaiheessa ja testata miten hän siihen tarttuu vai tarttuuko. Olen pikkuhiljaa haastanut opiskelijaa pallottelemaan itsekseen tai muiden kurssilaisten kanssa. Oppitunnin päätteeksi jokainen miettii työnsä ja työvaiheensa ääressä mistä jatkaa seuraavalla kerralla ja kertoo sen samassa pöydässä työskenteleville tai kirjoittaa ylös. Asiaa voi miettiä aktiivisesti oppituntien välissä tai antaa alitajunnan prosessoida. Tavoitteena on tehdä kuvallinen ajattelu opiskelijalle näkyväksi tietoiseksi toiminnaksi.
TEHTÄVÄKOHTAISET ITSEARVIOINNIT KURSSIN AIKANA
Kuvataiteen arvioinnin läpinäkyväksi tekeminen opiskelijalle on yksi OPPA-hankkeen tavoitteistani. Olen kokeillut vertaispalautteen ja kurssin lopuksi tehtävän koko kurssia koskevan itsearvioinnin rinnalla jatkuvaa itsearviointia. Kuvataiteessa opettajan ja opiskelijan välinen keskustelu töiden ääressä työskentelyn eri vaiheissa ja kurssin päätteeksi ei ole uusi asia, vaan luonteva ja vakiintunut käytäntö. Itse olen kaivannut keskustelun lisäksi tasa-arvoisempaa työvälinettä, joka selkiyttää opiskelijalle mitä tietoja ja taitoja kunkin tehtävän kohdalla opiskellaan ja arvioidaan. Työvälineen avulla opiskelija voi rauhassa arvioida omaa osaamistaan, tehdä omia valintoja ja saada tukea oppimiseensa. Arviointityökaluna toimii tällä hetkellä Pedanetin lomakepohja, johon on laadittu tehtäväkohtaisia tavoitteista johdettuja osaamisväitteitä. Opiskelija täyttää arviointia omaan tahtiin, voi palata siihen ja tehdä tarvittaessa muutoksiakin. Työkalu antaa opettajalle mahdollisuuden reagoida ohjaustarpeisiin herkemmin. Opiskelijalle se antaa vahvemman äänen ja mahdollistaa myös ylittämään kurssikohtaisen opetussuunnitelman rajat.
Kuinka lisään opiskelijan kokemaa oppimisen omistajuutta? – OPPA-kokeiluja (Markus Lajunen)
Filosofia on suurimmalle osalle lukiolaisista uusi ja vieras oppiaine. Lisäksi moni kokee filosofian opiskelun hankalana. Lukiolainen ei välttämättä koe ymmärtävänsä sitä, mitä filosofiassa tulisi oppia. Lukion uuden opetussuunnitelman myötä filosofian pakollisten kurssien määrä on noussut kahteen, joten lukion filosofian opettajat ovat entistä suuremman haasteen edessä. Miten saada hankalasti avautuvasta oppiaineesta mielekäs lukioikäiselle? Miten tuottaa kokemus oppimisen omistajuudesta? OPPA-hankkeessa olen yrittänyt vastata haasteeseen erityisesti ensimmäisen pakollisen filosofian kurssin kohdalla.
Asetin yhdeksi lähtökohdaksi FI1-kurssilleni jatko-opintokelpoisuuden. Miten pystyn edistämään filosofian ensimmäisen pakollisen kurssin kautta lukiolaisen jatko-opintovalmiuksia? Pidin tätä ajatusta mielessä perehtyessäni uuteen opetussuunnitelmaan, josta löytyi FI1-kurssin kohdalla tavoite ”oppii arvioimaan väitteiden totuutta sekä harjaantuu esittämään ja vaatimaan erilaisille mielipiteille ja väitteille perusteluja sekä hahmottamaan esitettyjen perustelujen rakennetta ja arvioimaan niiden pätevyyttä”. Keksin tätä kautta kurssilleni lähdetehtävän, jossa lukiolainen voi harjoitella yhdessä toisten kurssilaisten kanssa tieteellistä kirjoittamista haluamastaan aiheesta.
Kun tiedon ja tietämisen perusteet on käsitelty kurssilla, lukiolaiset saavat lähdetehtävän. Lähdetehtävän ideana on etsiä lähteitä jostain lukiolaisten mielenkiinnon kohteesta ja kirjoittaa ryhmissä tutkimusartikkeli tieteellistä viittaustekniikkaa hyödyntäen. Aihe voi olla melkein mikä tahansa tiedollinen aihe eikä sen tarvitse liittyä millään tavalla filosofiaan. Kytkös filosofiaan tulee niiden ajattelutaitojen hyödyntämisestä, joita kurssilla opiskellaan. Näin lukiolaiset ymmärtävät, että filosofia on mm. tiedollisten perusteiden arviointia ja siihen liittyvää argumentointia.
Lähdetehtävän lisäksi olen pyrkinyt selkokielistämään valtakunnallisen opetussuunnitelman tavoitteita kehittämällä jatkuvan itsearvioinnin menetelmää kurssillani. Itsearvioinnissa opiskelija ottaa kantaa yksinkertaisiin väittämiin kuten ”ymmärrän, mitä klassisella tiedonmääritelmällä tarkoitetaan” tai ”osaan erottaa oikean tieteen pseudo- eli näennäistieteestä”. Näitten väittämien kautta opiskelija ymmärtää paremmin mitä hänen tulisi oppia ja pystyy itsearvioimaan oppimistaan koko filosofian ensimmäisen pakollisen kurssin ajan. Tämä lisännee myös lukiolaisen kokemusta oman oppimisensa omistajuudesta.
BI1 & BI2 (Minna Saikkonen)
OPPA-hankkeen aikana olen tehnyt muutoksia arvioinnin näkökulmasta erityisesti biologian kurssien sisällä. Viimeisin kokeiluni pohjaa formatiivisen arvioinnin lisäämiseen kursseille, kuitenkin siten, ettei se tuottaisi opiskelijalla tai opettajalle jatkuvaa, joka tunti tapahtuvaa arviointia, vaan kurssin aikana myös opettajan työmäärä pysyisi kurissa.
BI1- kurssin aikana tapahtuvan formatiivinen arvioinnin olen pyrkinyt suunnittelemaan oppimisprosessia tukevaksi. Jokaisen opiskeltavan asian kohdalta on esitetty tavoitteet, joihin opiskelija vertaa omaa osaamistaan. Opiskelija arvioi oman tekemisensä tasoa kolme kertaa kurssin aikana (1-5 -portainen asteikko) ja saa siitä kaksi kertaa opettajan palautteen. Opettajan tekemä viimeinen, kolmas arviointi vaikuttaa lopulliseen arvosanaan. Tällä tavalla toivon, että opettajan arviointi ohjaa joko jatkamaan samalla tavalla tai kehottaa tekemään enemmän tai paremmin, jotta opiskelija pääsisi haluamiinsa oppimistuloksiin. Ratkaisevaa kurssin arvioinnin näkökulmasta ei ole siis se, missä ollaan kurssin keskellä, vaan se, missä ollaan lopuksi.
Osaamisen arvioimisessa en opettajana tarkastele niinkään mekaanisia kotitehtäviä, vaan soveltavia, jokaisella opiskelijalla yksilöllisiä tehtäviä. Esimerkiksi heidän tulee ottaa kuva koti- tai koulupihalta ja pohtia siinä esiintyvää biodiversiteettiä. Periaatteessa siis kopioimisen mahdollisuus vähenee ja oman ajattelun osuus tulee esiin.
Opettajan näkökulmasta osaamisen arviointi on tässäkin mallissa kuitenkin hankalaa, jos opiskelija ei ole palauttanut mitään arvioitavaa. Voidaanko häntä rangaista siitä, että hän ei ole palauttanut mitään, jos hän kuitenkin osaa asiat? Kaikissa sellaisissa työmuodoissa, jossa arvosana ansaitaan tehtäviä mekaanisesti täyttämällä, on ristiriita sen kanssa, miten mielestäni taitoja pitäisi voida osoittaa. Hyvää tässä mallissa on se, että se antaa minulle aineenopettajana parempaa tietoa opiskelijan tekemisestä kurssin aikana ja niin kauan, kun opiskelu pohjautuu yleisesti pitkälti tehtävien (joko kotona tai koulussa) tekemiseen ja tietynlaiseen pakkoon, niin tämä malli on ihan toimiva. Opettajan näkökulmasta työmääräni pysyy kohtuullisena, kuin voin sähköisestä OneNote-muistikirjasta tarkastaa suhteellisen nopeasti opiskelijoiden tuotokset.
BI2 -kurssilla olen vienyt opiskelijan vahvasti soveltamaan oppimistaan. Ympäristö ja ekologia -kurssilla opiskelijat tekevät kursseillani mielikuvituseläimiä. Oppimisen omistajuus annetaan opiskelijalle kun hän voi päättää, millaista eläintä hän suunnittelee ja toteuttaa yksin ja yhdessä ryhmänsä kanssa. Opiskelijoiden palautteessa on noussut esiin kommentti, että nyt koko kurssin ajan täytyy opiskella – enää ei riitä se, että laittaa aivot autopilotille vaan joutuu oikeasti työstämään ja pohtimaan asiaa, jotta saa jotakin aikaan. Mielikuvituseläimen biologiaa ja ekologiaa opiskelijat täyttävät suhteellisen tarkan strukturoidun tehtäväkonseptin kautta, mutta jossa joutuu siis koko ajan työstämään asiaa – mitä se tarkoittaa oman eläimeni suhteen, että eläimellä on ekologinen lokero, että se on osa ravintoketjua jne. Tehtävät on pisteytetty ja opettajalta saa palautteen eläimestään – muttei tietoa siitä, mitä virheitä on tehnyt. Tämä johtaa keskusteluun, jota opettajana kaipaan monesti kokeen jälkeen – opiskelija pohtii, mikä meni pieleen ja kyselee asiasta lisää. Hän voi täydentää tuotostaan niin halutessaan ja päättöpäivänä esittää korjaukset ja nostaa näin arvosanaansa. Tai sitten tyytyä siihen, missä on – opettaja kuitenkin voi korjata pahimmat virheet päättökeskustelussa.
Kuinka lisätä oppimisen omistajuutta? Esimerkkinä ENA3, englannin kulttuurikurssi (Marjo Oikarinen ja Päivi Ahlroos)
Suunnitellessaan ja toteuttaessaan opetusta opettaja käyttää hyödykseen kokemuksen myötä karttunutta tietoa ja taitoa mm. siitä, mitä opetuksessa tavoitellaan, miten opetus järjestetään ja miten opetusta arvioidaan. Opiskelijan näkökulmasta englannin kurssin suorittaminen voi näyttää hyvin toisenlaiselta – tavoitteena voi olla vaikkapa kurssin läpäiseminen. Merkityksellistä on, miten opiskelija saadaan oppimisprosessiin mukaan siten, että hän kiinnostuu opiskeltavasta asiasta, on tietoinen tavoitteista, sisällöistä sekä arvioinnista ja toivottavasti myös haluaa kehittää osaamistaan. Voivatko esimerkiksi flippaaminen tai yksilöllisen oppimisen periaatteet antaa opettajalle työkaluja opiskelijan sitouttamiseen oppimisprosessin eri vaiheissa?
Olemme toteuttaneet yhteistyössä englannin kulttuurikurssia (ENA3), jossa olemme etsineet ja kokeilleet keinoja opiskelijan oman osallisuuden lisäämiseen. Mielestämme opiskelijan osallisuutta voidaan lisätä hyvin monin eri keinoin, mutta merkityksellisin seikka on mielestämme ryhmässä työskentely ja nimenomaan yksilön rooli ja vastuu ryhmän jäsenenä. Oma merkityksensä on sillä, että opiskelija saa kehittää osaamistaan omien tavoitteidensa ja kykyjensä suuntaisesti esimerkiksi eritasoisten tehtävien avulla, mutta mielestämme innostus ja sitoutuneisuus opiskeltavaan asiaan löytyy yhteistyössä toisten opiskelijoiden kanssa.
Kurssilla opiskelijat jaetaan tiimeihin esimerkiksi Belbinin testin mukaan. Opiskelijat ovat aktiivisessa osassa läpi kurssin lähtien siitä, että he itse osallistuvat kurssin sisällön suunnitteluun ja valitsevat tarjonnasta itselleen tai ryhmälleen perustehtävät ja eriyttävät tehtävät. Ryhmä raportoi opettajalle säännöllisesti etenemisestään ja siitä, mistä asioista he ovat olleet vastuussa ryhmän työskentelyssä. Haastavampien tehtävien kohdalla (portfolio, projektityöt) opiskelijat voivat itse päättää, mihin muotoon niistä syntyvät tuotokset laaditaan. He myös päättävät yhdessä opettajien kanssa tavoitteista, sisällöistä, tehtävien arvioinnista sekä palautteesta. Opettajan tehtävänä on olla taustalla tukena tiedonhaussa ja -arvioinnissa sekä ohjata ja antaa palautetta pitkin matkaa. Opettajajohtoisesti työskennellään ainoastaan lyhyissä teoriaosuuksissa.
Ryhmässä opiskelijat saavat tukea toisiltaan; esimerkiksi rakenneasioita opiskellaan itsenäisesti mutta ohjatusti ryhmässä, jolloin opiskelijat voivat pohtia ongelmallisia kohtia keskenään. Osa opiskelijoista voi edetä pidemmälle itsenäisesti opiskellen, jolloin opettajalle jää aikaa opastaa niitä opiskelijoita, jotka tarvitsevat enemmän tukea.
Osallistamisessa jatkuvalla arvioinnilla on keskeinen rooli: opiskelija tarvitsee tietoa siitä, onko tavoitteita saavutettu ja miten omia taitoja voi edelleen kehittää. Kurssillamme opiskelijat voivat testata säännöllisesti opintokokonaisuuksien jälkeen osatavoitteiden saavuttamista ja arvioida osaamistaan myös opettajan laatimien itse- ja vertaisarviointityökalujen avulla. Itse- ja vertaisarvioinnissa tärkeää on, että opiskelijoilla on riittävästi tietoa siitä, mitä arvioidaan. Opettaja voi vaikuttaa osallisuuden kokemiseen sanallistamalla myös ei-tiedollisia tavoitteita ja kohdentamalla itse- ja vertaisarviointia myös näihin taitoihin, esim. ryhmää pyydetään arvioimaan työskentelyään ja yksittäinen opiskelija voi reflektoida omaa rooliaan ja osuuttaan ryhmän jäsenenä. Vertaisarvioinnissa opiskelijat tarvitsevat ohjausta palautteen annossa. Opiskelija hyötyy myös opettajan antamasta palautteesta kurssin varrella ja tässä työssä opettajan työ helpottuu, jos hänellä on käytössään arviointia helpottavia työvälineitä – esim. omalla kurssillamme kokoamme suullisten tuotosten arviointia varten sanallisten arviointien patteristoa. Säännöllinen ja suhteellisen nopea palaute omasta osaamisesta on oppimista ohjaavaa ja motivoivaa.
Ryhmää hyödynnetään myös flippauksen yhteydessä: etukäteen opiskeltavat asiat ovat osa ryhmän yhteistä vastuuta ja yksittäinen opiskelija perehtyy omaan osuuteensa siten, että on valmis raportoimaan siitä ryhmälleen seuraavalla kerralla. Mielestämme tämä motivoi opiskelijoita selvästi enemmän kuin perinteiset kotitehtävät.
Kokemuksemme mukaan ryhmässä toimiminen on väylä opiskelijan osallisuuden ja oppimisen omistajuuden kokemusten vahvistamiseen. Ryhmässä toimiminen luonnollisesti kehittää myös opiskelijoiden vuorovaikutustaitoja. Monimuotoinen arviointi kurssin varrella on toivottavasti opiskelijaa kannustavaa ja lisää osaltaan sitoutumista opiskeluun.
OPPA-hanke lyhyesti:
Mukana Kuopion, Jyväskylän, Lahden ja Hämeenlinnan lukiokoulutus
18 kehittäjäopettajaa
Toiminta-aika 11/2016 – 06/2018
Jussi Lounassalo yhdessä OPPA-kehittäjäopettajien kanssa
Uutta lukiota rakentamassaLukioiden kehittämisverkoston julkaisu #14.4.2018