Tunne työ -hanke tutustuttaa lukioita työelämään
Lukioissa puhaltavat nyt työelämän tuulet. Tunne työ – suunnittele ura -hankkeessa (ESR) kehitetään lukiokoulutuksen työelämälähtöisiä toimintamalleja ja pedagogiikkaa sekä opetus- ja ohjaushenkilöstön työelämätuntemusta. Tavoitteena on tukea opiskelijoiden oppimista entistä työelämälähtöisemmin siten, että opiskelijoiden jatkokoulutus- ja urasuunnitelmat vahvistuvat. Kehittämistyö käynnistyi lukuvuoden 2017 – 2018 alussa ja hankkeen aikana kokeillaan muun muassa erilaisia rakenteellisia pilotteja ja yhteistyömalleja työelämän, ammatillisen koulutuksen sekä korkeakoulujen kanssa.
Hankkeessa työskentelevät yhdessä Espoon, Helsingin, Lahden, Lappeenrannan ja Vantaan lukiotoimet sekä joukko organisaatioita, joiden asiantuntemusta hyödynnetään hankkeen toteutuksessa: Nuori Yrittäjyys ry, Saimaan Ammattikorkeakoulu Oy ja Perho Liiketalousopisto Oy. Hanke muodostaa 200 opetusalan ammattilaisen verkoston ja kumppanuuksia luodaan lisää työelämää edustavien organisaatioiden kanssa. Hanke päättyy vuoden 2019 lopussa.
Tiimiopettajuutta ja oppimista
Ensimmäisen syksyn aikana Tunne Työ -hankkeen tiimoilta esimerkiksi Lappeenrannan Lyseon ja Kimpisen lukioissa on kehitetty tiimiopettajuutta ja -oppimista ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa. Järjestetyssä tiimijaksossa opiskeltiin tiiviisti ryhmissä, joita vetivät viikoittain vaihtuvat opiskelijatiimiliiderit. Tiimijaksossa opettajat valmentautuivat yksilöopettajuudesta yhteisopettajuuteen. Lisäksi on perustettu ryhmä, jossa opiskellaan tiimissä koko lukio-opinnot.
Työelämätaidon abikurssi ja työelämäpassi
Helsingissä Alppilan lukiossa pilotoitiin Työelämätietoutta ja arkielämän taitoja abeille -kurssia, jossa opiskelijat keskustelivat eri asiantuntijoiden kanssa opiskelijabudjetille sopivan kokkailun lomassa.
Etu-Töölön lukiossa opiskelijat voivat ensimmäistä kertaa kerätä opintosuoritteita sähköiseen työelämäpassiin, jonka avulla tapahtunut oppiminen todennetaan. Sopivia opintosuorituksia ovat mm. oman työnteon ja työnhaun raportointi sekä analysointi, erilaiset työelämään tutustumiset ja haastattelut. Työelämäpassiin voi kerryttää opintosuoritteita lähes koko opintojen ajan.
Tätä ja paljon muuta – tutustu mitä hankkeessa tapahtuu:
tunnetyo.fi
#tunnetyö