eLukiossa opiskelu
Moi! Olemme kaksi 17-vuotiasta tyttöä Oulun Lyseon lukiosta. Olemme kumpikin käyneet eLukiosta useita kursseja ja kerromme siitä näin päivälukiolaisen näkökulmasta. eLukiosta on tullut osa opiskeluitamme ja meillä onkin yleensä jokaisessa eLukion jaksossa ainakin yksi kurssi.
Olemme suorittaneet eLukiossa pääasiallisesti aineita, joita emme aio opiskella pakollisia kursseja enempää, tai aineita, jotka eivät sovi päivälukiomme lukujärjestykseen. Monesti myös jotkut kurssit ovat olleet päivälukiossa täynnä, joten ne on ollut helppo ottaa eLukiosta.
eLukiossa oppitunnit eivät ole pakollisia ja niitä on noin kolme yhdellä kurssilla. Tämä tekee etäopiskelusta paljon helpompaa kuin päivälukiossa opiskelu. Toisaalta opiskelijan pitää ottaa itse enemmän vastuuta omasta opiskelustaan ja selvittää kurssien tehtävät ja tehtävien palautusajat, koska niistä ei yleensä hirveästi muistuteta. Oppitunnit ja viikkotehtävät ovat vain pieni osa kurssien sisällöstä, joten muiden asioiden opiskelu on myöskin vastuullasi. Muuten opinnot voi suunnitella palautusaikojen rajoissa todella vapaasti. Jos tarvitset apua, opettajiin on helppo olla yhteydessä esimerkiksi Wilman kautta.
Etäopiskelu pienentää päivälukion taakkaa. Kursseja on helppo käydä, koska voit opiskella kotona. Viikkotehtäviä on usein neljä, mikä on vähemmän kuin päivälukiossa, jossa läksyjä tulee yleensä vino pino. Olemmekin havainneet, että etäopiskelu jättää paljon enemmän vapaa-aikaa opiskelijalle.
Tykkäämme eLukiosta paljon, sillä se tuo opiskelija-arkeemme joustavuutta, mahdollisuuksia, helppoutta ja lisää vapa-aikaa. Suosittelemme sitä jokaiselle!
Uutta lukiota rakentamassaLukioiden kehittämisverkoston julkaisu #14.4.2018