Joroisten lukiossa on noin 75 opiskelijaa, joten tiiviissä yhteisössä on mahdollista toteuttaa kestävyystoimintaa matalalla kynnyksellä. Tästä hyvänä esimerkkinä on kierrättäminen. Lukiolaiset ostavat paljon pulloja ja tölkkejä, mutta niiden kierrättäminen koettiin haastavaksi. Niitä löytyi jatkuvasti roskien seasta, koska kukaan ei palauttanut suoraan kauppaan. Lukioon sekä samassa rakennuksessa toimivaan yläkouluun hankittiin pullonkeräysastioita käytäville ja auloihin.
Pullot ja tölkit kiertoon roskisten sijaan
Opiskelijoiden oli aluksi haastavaa muistaa laittaa tölkit/pullot kierrätysastioihin, mutta pian siitä tuli tapa eikä niitä enää löytynyt roskiksista. Tärkein avaintekijä oli opiskelijoiden osallistaminen. Lukioväkeä on osallistettu siten, että opiskelijakunnan hallituksen jäsenet huolehtivat keräysastioiden tyhjentämisestä. Tölkeistä/pulloista saadut panttirahat menevät opiskelijakunnan toimintaan.
GreenComp -osaamisalueista teko edistää kestävyystoimintaa, sen kannustaessa ryhtymään yhteisölliseen kestävyystoimeen.
Lukioiden kestävyystiekartastoReittejä kohti hyvinvoivaa ja kestävää yhteisöä28.3.2024