Kotkan lyseossa kestävän kehityksen työ on monien vaiheiden kautta vakiintunut osaksi toimintakulttuuria. Osaamistamme ovat opiskelijalähtöisen ympäristöraadin ohjaaminen ja vaikuttamismahdollisuuksien tarjoaminen nuorille. Toimintamme on ollut sertifioitua jo kymmenen vuoden ajan, viimeisimpänä Vihreä lippu -ohjelman kautta.
Mikä on Raati?
Raati muodostuu eri vuositasojen opiskelijoista. Raati kokoaa opiskelijoita opiskelijakunnan hallituksesta, tutoreista, liikuntatutoreista, UNESCO-kiltalaisista, ekoagenteista ja ympäristöopintojen opiskelijoista. Raatiin ovat kaikki lyskalaiset tervetulleita. Kokoukset ovat avoimia ja niihin saa osallistua myös pelkästä mielenkiinnosta. Tällä hetkellä aktiivisia raatilaisia on noin 25–30 ja opiskelijoita ohjaavia opettajia useita. Raadin kokoonpano vaihtelee opiskelijoiden kiinnostuksen ja heillä käytettävissä olevan ajan mukaan.
Raadissa toimiminen on nuorille vapaaehtoista ja he viihtyvät usein Raadissa koko lukio-opintojensa ajan. Raadissa nuoret pääsevät vaikuttamaan arkisiin asioihin, mutta myös näkemään kouluyhteisössä tapahtuvat muutokset opiskeluvuosiensa aikana. Lisäksi heidän oma kehityspolkunsa on ihailtavaa. Raadista on ponnistettu Nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi sekä edustajaksi kunnanvaltuustoon ja -hallitukseen. Tavoitteemme on, että nuorista kasvaa kestävän kehityksen havaitsijoita, kehittäjiä ja ympäristötietoisuuden levittäjiä.
Raadissa harjoitellaan monipuolisesti vaikuttamistaitoja
Raadissa toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja oma-aloitteisuuteen. Toimintakauden alussa valitaan henkilöt, jotka sitoutuvat vuoden ajaksi yhteyshenkilöiksi, viestijöiksi ja kirjeenvaihtajiksi. Muut opiskelijat saavat jatkaa riviraatilaisina. Lisäksi raatilaisten joukosta valitaan opiskelijaedustajat Lyseon johtotiimiin ja opiskelijahuoltoryhmä Luotsiin. Huomioitavaa on, että Raadissa ei ole pysyvää puheenjohtajaa ja sihteeriä, vaan jokaisen kokouksen aluksi valitsemme henkilöt näihin tehtäviin. Näin toimimalla tarjoamme useammalla opiskelijalle mahdollisuuden harjoitella kokoustaitoja. Puheenjohtaja vie kokousta eteenpäin ennakkoon laaditun asialistan avulla ja sihteeri huolehtii muistion kirjoittamisesta. Tarvittaessa valitaan ääntenlaskijat.
Yhteisiä kokouksia on vuoden aikana kahdeksan, mutta muuta tehtävää löytyy lähes viikoittain. Opiskelijat vastaavat mm. palautettavien pantillisten juomatölkkien palautuksesta lähimarkettiin, erilaisten teemapäivien ja -viikkojen järjestelyistä ja Vihreä lippu -työmme raportoinnista. Työskentely Raadin tehtävissä kirjataan ylös ja lukio-opintojensa päätteeksi opiskelijalla on mahdollisuus saada 2 op suoritus valinnaisesta YMP3 Ympäristöraati -opintojaksosta. Opintojakso on kirjattu opetussuunnitelmaan ja on tarjolla joka vuosi. Tosin, opintojaksoa ei ole sidottu lukujärjestykseen, mistä syystä Raadin toiminnalle tulee löytää aikaa opetustuntien ulkopuolelta. Tarvittavat kokousajat olemme löytäneet pidemmiltä ruokatauoilta, jolloin kokoonnumme luokkaan noin 30–60 min ajaksi. Kaikissa kokoontumisissa syömme koululounaan ja lisäksi opiskelijat saavat halutessaan keittää kahvia ja teetä.
Raadin toiminta leviää koko kouluun
Raadin toimintavuosi alkaa vuositavoitteen asettamisella ja toimintasuunnitelman laatimisella. Teema valitaan kokouksessa suljetulla lippuäänestyksellä, jossa kullakin läsnäolijalla on käytettävänään yksi ääni. Tavoitteet hiotaan yhteisessä keskustelussa ja kirjataan ylös. Teemasta ja tavoitteista tiedotetaan opettajakuntaa ja asioita käsitellään kunkin vuositason ryhmänohjaustunneilla. Lyskalaiset osallistetaan keskustelemaan Raadin valitsemista aiheista pienryhmissä, heidän mielipiteitään kerätään lukuvuosittain kyselyillä ja toisinaan raatilaiset lähettävät videoterveisiä. Toimintakauden päättyessä Raadin tehtävänä on keskustella ja arvioida tavoitteiden saavuttamista, raportoida ja palkita toimijat.
Konkreettisesti kestävän kehityksen toiminta ja parannukset ekoarkeen tapahtuvat siis Raadin kokousten ulkopuolella. Opiskelijakunnan hallituksella, tutoreilla, liikuntatutoreilla ja UNESCO-toiminnalla on kullakin omat ohjaavat opettajansa. Lisäksi Kotkan lyseo tarjoaa valinnaisopintoina ympäristöteemaisia opintojaksoja mm. ilmastonmuutoksesta ja kestävän kehityksen koulun arjesta. Nuoret voivat siis valita useita erilaisia tapoja osallistua.
Tavoitteemme on, että Raati mukautuu toimimaan erilaisissa tehtävissä. Raadilla on oma nimetty ohjaava opettaja, joka on raatilaisten apuna ja tukena. Ohjaajalta vaaditaan tarkkaa havainnointikykyä nuorten potentiaalista sekä kannustavaa ja innostavaa asennetta kohdata opiskelijoita. Hän ohjaa raatilaisia eteenpäin ja yhdistää Raadin oppilaitoksen muuhun toimintaan. Ohjaajan tulee ylläpitää keskustelua työyhteisön muihin aikuisiin ja ohjata myös heitä Raadin pariin. Yhdessä olemme järjestäneet isompia teemaviikkoja ja -päiviä, kuten keväisen Artofest-tapatuman ja syksyisen Itämeripäivän.
Toimintakulttuurin muutos 10 vuoden aikana:
- 2012 Yksi opettaja ja muutama ympäristöasioista kiinnostunut opiskelija aloittivat ensimmäiset toimet ekoarjessa.
- 2013 Muodostettiin henkilökunnasta kestävän kehityksen työryhmä. Ryhmään kutsuttiin eri oppiaineiden opettajia, rehtori, kanslisti, siistijä, keittäjä, kiinteistönhoitaja ja opiskelijoita.
- 2014 Perustettiin opiskelijoiden ymppiryhmä ja nimetään sille ohjaava opettaja. Opiskelijoiden vapaaehtoinen toiminta näkyi tapahtumina, välituntien kirjakirppiksinä ja kahvilatoimintana.
- 2021 Raadin perustaminen ja toiminnan ulottaminen koko työyhteisöön.
Tulevaisuudessa pyrimme löytämään luontevat ratkaisut yhteistyöhön huoltajien ja vapaa-ajantoimijoiden kanssa.
GreenComp: 4.4. Kestävyystoiminta
Raati on Lyskan sydän <3
Jenni Salmi, lehtori ja ympäristökasvattaja, Kotkan lyseo
Puh: 040 120 8215
jenni.salmi@kotka.fi
Instagramissa @JiiSalmi #ymppiope
“Raati tarjoaa loistavan mahdollisuuden päästä vaikuttamaan koulun asioihin” Kotkan lyseon opiskelija.