Seinäjoen lukion kaupunkisuunnittelu- ja arkkitehtuuriopintokokonaisuus sijoittui kolmanneksi Pro Lukion järjestämässä Opintojaksot jakoon -kilpailussa, jossa haettiin uusia näkökulmia oppiaineiden väliseen yhteistyöhön.
Opintojakso yhdisti kuvaamataidon ja maantieteen opiskelun yhteiskunnalliseen suunnitteluun ja paikkatietoihin. Toteuttajina ja suunnittelijoina olivat lehtorit Sointu Rautiola ja Tuula Muhonen.
Opintojakso sisälsi muun muassa Seinäjoella meneillään oleviin rakennusprojekteihin ja kaavoitukseen tutustumista, valokuvausta, palautteen antamista kaupunkikuvasta sekä omien suunnitelmien tekemistä ja pienoismallien rakentamista. Lisäksi useita alan asiantuntijoita kuten arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuksen Epanet-professori Ari Hynynen Tampereen yliopistosta kävi pitämässä luentoja.
Toteutettu opintojakso pähkinänkuoressa
TAVOITTEET:
- paikkatieto-ohjelmien opiskelu ja käyttö oppilastöissä
- pienoismallin suunnittelu ja rakentaminen kaupungin kehittämiskohteesta
- korkeakoulu- ja työelämäyhteyksien luominen ja käyttö
- alan opiskelumahdollisuuksien esittely
- omien vaikutusmahdollisuuksien ymmärtäminen
SISÄLTÖ:
- kaupunkikuvan kehitys
- maankäyttöä ja rakentamista ohjaavat säädökset (YVA, kansalaisten osallistuminen)
- kaavoitus
- kaupungin eri toiminnalliset alueet
- rakennusten suunnittelu ja arkkitehtuuri
TYÖTAVAT:
- vierailut: esim. arkkitehtitoimisto, kaupungissa meneillään olevien rakennusprojekteihin tutustuminen paikan päällä (vanhojen rakennuskokonaisuuksien entisöinti ja uudiskäyttö)
- vierailijat: esim. Alvar Aalto -professori, kaupungin viheraluesuunnittelija, kaupungin kaavoitusarkkitehti, maisema-arkkitehti
- omien suunnitelmien tekeminen
- ajankohtaisiin kaavoitushankkeisiin tutustuminen
- lehtiseuranta kurssin aikana
- opiskelijat antoivat kaupunkikuvasta ja sen kehittämisestä palautetta kaupungin verkkosivuilla ja vastasivat suunnittelutoimiston ja yliopiston kyselyyn
- paikkatietotehtävät:
- mielenmaisemien valokuvaaminen ja liittäminen kartta-alustalle
- muutosta vaativan kohteen kuvaaminen, muutosesityksen tekeminen kuvankäsittelyohjelmalla ja liittäminen kartta-alustalle
- matkailijan opastusreitin luominen kaupungin kartta-alustalle
- pienoismallin rakentaminen:
- kaupungissa muutoksen kohteena olevan alueen kaavakarttaan tutustumien
- muutossuunnitelman tekeminen
- pienoismallin rakentaminen kierrätysmateriaaleista
- opiskelijatöiden esittely koko ryhmälle kurssin lopussa