Kokeilimme yhteisopettajuutta äidinkielenopettajakollegani kanssa syksyllä 2019. Olimme pyytäneet edellisenä keväänä rehtoria laittamaan ÄI4-kurssimme (Tekstit ja vaikuttaminen) lukujärjestyksiimme samoille paikoille ja sijoitukset vierekkäisiin luokkiin, jotta pystyisimme tekemään yhteistyötä myös oppituntien aikana.
Aloitimme kurssin suunnittelun syksyllä ennen koulutyön käynnistymistä ja laadimme molemmille kursseille yhteisen jaksosuunnitelman. Ajatuksenamme oli, että osa kurssin tunneista pidettäisiin kahden opettajan voimin molemmille ryhmille yhdessä, osa omissa luokissa oman opettajan kanssa ja osa ryhmiä sekoitellen. Mahdollista olisi myös olla omissa ryhmissä mutta vaihtaa opettajaa.
Jakson ajan kokoonnuimme pari kertaa viikossa suunnittelemaan oppituntien tehtävät ja materiaalit yhdessä. Tämä oli toki aikaa vievää, mutta myös todella antoisaa. Oli hyödyllistä ja innostavaa tuulettaa omia pedagogisia näkemyksiä ja peilata niitä kollegan ajatuksiin. Yhteisten aikojen löytäminenkään ei ollut lopulta niin vaikeaa.
Opettajalle kurssin parasta antia olivat yhdessä molemmille ryhmille pidetyt tunnit tai opetustuokiot kurssin alussa. Analysoimme esimerkiksi tekstiä kahden opettajan voimin keskustellen, mikä toimi todella hyvin. Ryhmämme olivat kuitenkin niin isot (molemmissa 36 opiskelijaa), että koko joukon kanssa työskentelystä tuli tukalaa yhdessä luokkatilassa. Lisäksi toisen ryhmän opiskelijat kokivat työlääksi siirtyä tuoleineen ja tavaroineen toiseen luokkaan ja takaisin. Luovuimmekin kurssin alun jälkeen yhteistunneista, vaikka ne opettajasta olivatkin hauskoja.
Teimme pienimuotoisemmin yhteistyötä myöhemmin myös ÄI5-kursseilla (Teksti ja konteksti). Toteutimme onnistuneesti esimerkiksi tanssiteatteriesityksen analysointitunnin molemmille ryhmillemme yhdessä. Olimme varanneet käyttöömme juhlasalin, jossa opiskelijat keskustelivat aluksi pienryhmissä antamiemme tehtävien pohjalta, minkä jälkeen käsittelimme aihetta opettajien johdolla. Pienen alkukankeuden jälkeen opiskelijoiden keskustelu sekä pienryhmissä että koko ison porukan kesken sujui hyvin. Saimme aikaan antoisan ja monipuolisen kokonaisuuden; esiin tuli useita sellaisia näkökulmia, joita yhden ryhmän tai yhden opettajan voimin ei olisi edes tultu ajatelleeksi.
Tällaisissa työtavoissa opiskelijat tottuvat siihen, että työskentely sujuu muidenkin kuin tuttujen kaverien ja opettajien kanssa. Kuulijakunta tai keskusteluryhmä voi välillä olla normaalia lukioryhmää isompi ja kokoonpano vaihdella nopeastikin. Tällaisia vuorovaikutustaitoja he tarvitsevat myöhemmin elämässään aivan varmasti.
Yhteisopettajuus voi siis olla hyvinkin pienimuotoisesta toimintaa: yhdessä suunnittelua sekä ajatusten ja ideoiden jakamista – miksipä ei myös huolien purkamista. Loppujen lopuksi aikaa ja energiaa säästyy, omat ajatukset tuulettuvat ja yhdessä ideoiminen on huomattavasti luovempaa ja lennokkaampaa kuin yksin puuhailu. Suosittelemme!
Uutta LOPSia rakentamassaLukioiden kehittämisverkoston julkaisu #223.9.2020