Hyvät lukiokoulutuksen kehittäjät!
Tervetuloa hakemaan tukea ja inspiraatiota paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön tästä Lukioiden kehittämisverkoston verkkojulkaisusta. LUKE-verkoston ja Opetushallituksen asiantuntijat ovat yhdessä ideoineet ja tuottaneet aineistoa, josta toivomme olevan hyötyä Lops-työssä.
Kun jotain uutta kehitetään, sen toimivuutta ja kestävyyttä koetellaan tavalla tai toisella. Tällä kertaa hyvin alkanut Lops-prosessi on joutunut samaan koronakoettelemukseen koko maailman kanssa. Lukioväki ansaitsee ison kiitoksen ansiokkaasta työstä lukiokoulutuksen hyväksi näinä poikkeuksellisina aikoina. Voimavarat ovat olleet korona-aikana koetuksella kevään etäopetusjaksojen, uuden lukuvuoden aloitusponnistelujen sekä ylioppilaskokeiden vaatimien järjestelyjen takia. Samalla on jaksettu tehdä sinnikkäästi paikallista opetussuunnitelmatyötä.
Yllätyksellisen tilanteen hoitaminen on poikinut lukiokoulutukseen myös myönteistä. Kevään etäopetusjaksot olivat vaativia, mutta toivat mukanaan ennennäkemättömän digikiihdytyksen suomalaiseen lukiokoulutukseen. Tällainen spurtti oli mahdollinen, kun opettajien, rehtoreiden ja lukiolaisten digitaidot ovat riittävän vahvat, laitekanta kunnossa ja asenne kohdillaan. Kevään kokemusten myötä saatiin monia uusia innovaatioita lukio-oppimiseen myös pidemmälle aikavälille. Toki tarvetta asioiden kertaamiseen sekä henkilökohtaiseen tukeen ja opiskeluhuoltoon jäi; tähän työhön oli onneksi osoittaa lukioille 17 miljoonan valtionavut, joista Opetushallituksessa tehtiin päätökset hiljattain.
Tässä julkaisussa pureudutaan keskeisiin Lops-teemoihin: laaja-alaiseen osaamiseen, hyvinvointiin, korkeakouluyhteistyöhön, kansainvälisyyteen sekä opettajien ja oppiaineiden yhteistyöhön. Tarjolla on hyväksi havaittuja lukiokentän kokemuksia sekä Opetushallituksen asiantuntijoiden artikkeleja ajattelun virikkeeksi. Paikallista Lops-työtä tuetaan webininaarien ohella monipuolisella tukimateriaalilla, jota löytyy oppiaineittain ja teemoittain osoitteesta www.oph.fi. Lisäksi aloitamme syyslomakauden jälkeen verkkopohjaisen Lops-tuunaamo -tukipalvelun, josta annamme lisätietoja tuonnempana.
Olin huomannut, että poikkeuksellisina aikoina korostuu työn merkityksellisyys, joka motivoi ja antaa voimaa. Me lukiotoimijat saamme tehdä tärkeää työtä nuorten kasvun ja tulevaisuuden hyväksi. Voimme yhdessä tehdä yhteiskunnasta ja maailmasta vielä vähän paremman paikan elää. Maailma on niin monimuotoinen, että kukaan ei selviä yksin, vaan tarvitaan verkostoja. Lukioväkeä palvelee kaikille avoin LUKE-verkosto, joka on tehnyt hienoa työtä kehittämisen ideoijana, kentän tuntojen välittäjänä ja hyvien käytänteiden levittäjänä. Nyt näitä ideoita on saatu iloksenne yksiin kansiin LUKE-verkkojulkaisu vol. 2:een. Suuret kiitokset kaikille julkaisun laadintaan osallistuneille!
Mitä vaativampia aikoja elämme, sitä tärkeämpää on huomata myös hyvä. Kun haastekertoimet kasvavat, olen havainnut toimivaksi keinoksi kirjata vihkoon joka ilta päivän kolme tähtihetkeä. Ne vahvistavat toiveikkuutta tulevaan. Viimeisimmän vihkoni kannessa komeilee suosikkihahmoni Muumipappa, joka viettää tähtihetkeään ja onkii luottavaisena ja hymyssä suin. Kun kerran ideoita ja hyviä käytäntöjä ollaan jakamassa, esitän kysymyksen, voisiko Lops-työssä kirjata ja julkistaa kolme viikon tähtihetkeä. Minkälaisia vonkaleita on tällä viikolla lukionne Lops-haaviin tarttunut?
Menestystä ja voimia arvokkaassa työssänne!
Helsingissä 5. lokakuuta 2020
Petri Lehikoinen
Opetusneuvos, yksikön päällikkö
Lukiokoulutus ja taiteen perusopetus